Istun nurmikolla ja katson maailman kauneimman eläimen syömistä. Siinä minulla vasta on aarre, mietin. Istun hiljaa paikoillani ja suljen silmäni. Tunnen pehmeän ruohontuoksuisen henkäyksen kasvoillani. Yhtäkkiä alkaa sataa. Aarteeni kastuu, mutta sitähän sen nimikin tarkoittaa, Cassette dans gouttelette, tämä on ranskaa ja tarkoittaa aarre pisarassa..
Olet näemmä eksynyt rakkaan virtuaalihevoseni sivuille. Tammani koko nimeä ei tarvitse muistaa, riittää että muistat sen lempinimen, se on siis Pisara.
Pepin ja Pisaran taival
Kävelin jälleen kotiin tuttua koulutietäni. Haaveilin jälleen omasta hevosestani, mutta minä tuskin koskaan saisin sellaista. Satoi, minulla ei ollut sateenvarjoa, jotenka kastuin läpimäräksi. Kotiovella yritin saada avainta sopimaan lukkoon. Se tuntui mahdottomalta, kunnes lopulta avain ja avaimenreikä kohtasivat ja sain oven auki. Eteisessämme oli pimeää. Riisuin kengät ja märän takkini, jonka ripustin kuivumaan henkariin. Menin itse talon puolelle.
-Yllätys! kuului huudahdus ja hyppäsin ilmaan ainakin puolimetriä. Huomasin koko perheeni tuijottavan minua. Niin minulla oli tänään synttärit, luulin vain ettei kukaan ollut myistanut niitä.
-Peppi tulithan sinä. Olemme odottaneet sinua iät ja ajat, äitini sanoi hymyilevänä.
-Kiitos en odottanut kyllä mitään juhlia, sanoin hämmentyneenä.
Äitini johdatti minut olohuoneeseen. Lattialla oli iso kasa lahja paketteja. Ilahduin lahjakasasta, mutta tulin uudelleen surulliseksi ymmärtäessäni etten saisi ainakaan hevosta. Kokosin itseni nopeasti ja aloi äitini pyynnöstä availemaan paketteja. Uudet ratsastuskengät, kouluraippa, hevoskirjoja, suklaata…. Saattaa kuulostaa itsekkäältä, mutta luopuisin tästä kaikesta jos vain saisin hevosen, mutta vanhempieni mielestä en ollut valmis sellaiseen vastuuseen, mutta täytinhän minä juuri 15…
-Tuolla on vielä yksi paketti, äitini sanoi. Se on isältä ja minulta. Äitini osoitti vaaleanpunaistapakettia, jossa oli kullan väriset nauhat. Se oli pieni mutta todella kaunis.
Pikkusiskoni Pipsa ja Petra, sekä isosiskoni Pinja katsoivat minua sen näköisinä että tiesivät mitä paketissa on. Avasin sen hitaasti, ja petyin huomatessani että siellä oli vain pieni lappu. Käteni tärisivät ottaessani sen käsiini. Siinä luki:
Onnea!
Isäsi on saanut melko ison palkankorotuksen, jotenka nyt voisi olla hyvä aika ostaa sinulle se oma hevonen olethan sinä jo 15 ja uskomme sinun pärjäävän heposen kanssa.
T: Äiti ja vähän Isä
Sydämeni pysähtyi, katsoin vanhempiani varmaan ihan kärkyttyneenä. Syöksyin halaamaan heitä ja ilon kyyneleiltäni sain sanotuksi vain yhden sanan:
Kiitos.
Ja niin me seuraavana päivänä lähdimme katsomaan poneja eräälle ratsastuskoululle. Se oli aika lähellä kotikyläämme Laukkajärveä. Ratsastuskoulun nimi oli jokin Patalan ratsastajat tai jokin sellainen. Kun kurvasimme tallin pihaan jouduin ihan nipistämään itseäni että uskoin kaiken todeksi. Tallin pihassa meitä vastaan käveli tallin omistaja.
-Tervetuloa! Te taidattekin olla ne jotka soittivat meille toissapäivänä! Minä olen Kaarina Patala, hauska tutustua ja te olette?
-Hei minä olen Leena Kivi ja tässä on mieheni Pauli. Etsimme sopivaa hevosta tyttärellemme Pepille. Hän ratsastaa nyt kahdeksatta vuotta.
-Mahtavaa, mennäänkin vaikka heti katsomaan ponia sinulle, Kaarina sanoi ehkä hieman ärsyttävän mairealla äänellä.
Kävelimme uuden näköiseen talliin, Kaarinan kertoessa tallin hevosista ja poneista. Näemmä tallilla oli myös jonkin näköistä kisatoimintaa, koska hän kertoi innoissaan lukuisista palkinnoista, joita hänen hevosensa oli voittanut.
-No Peppi tules tänne niin esittelen sinulle näitä poneja, Kaarina kertoi.
-Tässä on Gregorian, oikea muotovalio welsh sektio-D ponimme, Kaarina kertoi avatessaan suloisen voikon värisen ponin karsinan. Poni luimi. Se ei tainnut pitää minusta, enkä minäkään paljoa siitä pitänyt.
-Gregorian ruunattiin vasta noin vuosi sitten sen takia se on noin upea. Se on jo 13 vuotta, ja käynnyt tunneilla jo vuosia. Se taitaa jo kaikki liikkeet, Kaarina kehuskeli.
-No mitäs sanot tästä ponista? äitini kyseli.
-En ole ihan varma katsottaisiinko vielä muita vaihtoehtoja? kysyin vaivautuneesti, hevosen valitseminenhan olikin hirmu vaikeaa.
-Joo ei sellaista hevosta pidä ottaa josta ei pidä, Kaarina sanoi ja sulki karsinan oven. Menimme seuraavalle karsinalle. sieltä minua pällisteli ruunikko arabiristeytys joka tepasteli hermostuneesti. Kaarina kertoi että hevonen oli nimeltään Star ja se vasta 4-vuotias. Minä sanoin suoraan että se oli liian nuori ja kokematon minulle, ja aivan liian hermostunut.
Kiersimme jo melkein kaikki hevoset läpi ja olin jo luopua toivosta. Kaikki hevoset tuntuivat väärän laisilta. Ne olivat joko ilkeitä tai nuoria. En viitsinyt olla ilkeä ja sanoa että lähdetään jo, vaan katselin ostoehdokkaat läpi rauhassa. Viimeisessäkin karsinassa oleva suuri ruuna oli jyrätä päälle Kaarinan avatessa oven, ja äiti sanoi että otetaan joku rauhallisempi.
Kaarina sanoi että voisin lähteä tutkimaan tarhoissa olevia hevosia jos löytäisin sieltä jonkun ihanan ja minulle sopivan. Vanhempani ja Kaarina lähtivät siksi aikaa toimistoon kahville ja syömään pullaa. Tallissa ja joka paikassa yöri hevosenhoitajia, jotka katsoivat minua nenän varttaan pitkin. Varmaan luulivat minun tulleen alkeistunnille, mutta kohta he saisivt tietää mitä minä täällä tein. Kävelin ulos ja menin tallin taakse oleville tarhoille. Minun ei tarvinnut kuin mennä sinne niin törmäsin unelmieni hevoseen.
-Hei tyttö, lepertelin tammalle, joka alkoi nuuhkia minua melko kiinnostuneena. Se tutki taskujani ja puski päällään. Nyt olin aivan varma että tämän tamman minä halusin. Puhtaan valkean harjan alta minua katsoi ystävälliset mustat silmät. Tammassa oli mustia pieniä läikkiä siellä sun täällä, mutta niitä ei ollut paljoa. Tamma oli kieltämättä aika kookas. ainakin 160cn korkea. Jätin tamman ja päätin lähteä kertomaan Kaarinalle ja vanhemmileni että olin tehnyt päätökseni.
-Äiti, huusin toimiston ovelta. Kaarina katsoi minua hassusti, sellaisella ilmeellä että hän tiesi löytäneeni etsimäni.
-No mitänyt löysitkö hepoa? äitini kysyi.
-Joo se on aivan mahtava se on ainakin näin korkea tamma ja sillä on läikkiä joka paikassa!
-Olet tainnut löytää Pisaran, Kaarina sanoi naureskellen innostukselleni.
-Onko sen nimi Pisara? kysyin sillä minun mielestäni se oli maailman kaunein nimi.
-Juu, Pisara on ollut meillä vasta kolme viikkoa. Meille kun tulee hevosia aina ulkomailta ja myymme niitä sitten täällä Suomessa eteenpäin. Kaarina selitti.
Menimme koko konkkaronkka katsomaan Pisaraa. Kaarina kertoi minulle tammasta ja sen menestyksestä. se oli saanut sijoituksia jopa 140cm tasolta, ja heti tullessaan Patalaan, se oli valloittanut kaikkien sydämmet kauniilla ulkonäöllään. Sain kokeillakkin Pisaraa, ja se tuntui mahtavalta. Hyppäsin sillä pari metrin estettä ja huomasin sen hyppytekniikan olevan aivan mahtava. Teimme kaupat. Olihan Pisara kallis, se maksoi meinaan 15 tonnia, mutta isäni ei sanonut mitään. Nyt kun he kerran olivat luvanneet minulle hevosen, niin minä myös sain sen.
Ja noin minä sitten lopulta Pisaran sain. Se on ollut minulla vasta vähän aikaa, mutta olemme jo tottuneet toisiimme, ja aloittelemme kilpailemisnkin aikapikaisesti…